Ylipainehappihoito ja long COVID

Olen nähnyt läheltä miten long COVID voi muuttaa ihmisen elämän. Isäni sairastui koronan jälkitautiin vuonna 2023 ja hänen kokemuksensa ylipainehappihoidosta johti klinikkamme perustamiseen. Olen myöhemmin nähnyt useita long COVID tapauksia klinikallamme ja kouluttautunut IBUM:n (International Board of Undersea Medicine) sertifioiduksi ylipainehappihoitajaksi.

Alla isäni tarina omin sanoin:

"Syyskuussa 2023 sairastin lievän flunssan, jonka jälkeen arki muuttui raskaaksi. Jatkoin töitä erityisopettajana, mutta se osoittautui mahdottomaksi, joten jäin pitkälle sairauslomalle. Diagnoosi oli long COVID.

"Syyskuussa 2023 sairastin lievän flunssan, jonka jälkeen arki muuttui raskaaksi. Jatkoin töitä erityisopettajana, mutta se osoittautui mahdottomaksi, joten jäin pitkälle sairauslomalle. Diagnoosi oli long COVID.

Yritin palata töihin. Jaksoin juuri ja juuri, mutta loppupäivän makasin sohvalla odottaen, että pääsen nukkumaan. Keskittyminen oli vaikeaa, olin ärtynyt ja aivot sumussa.

Kuulin ylipainehappihoidosta long COVIDin yhteydessä ja päätin kokeilla.

Ajoin hoitoihin Espooseen ja jo muutaman hoitokerran jälkeen jaksoin paremmin ja jatkoin käymistä tiiviiseen tahtiin. Työpäivistä tuli kevyempiä, aloitekyky palasi ja jaksoin taas tavata ystäviä.

Nyt olen käyttänyt ylipainehappihoitoa jo pitkään ja vaikutus aivojen toimintaan ja jaksamiseen on ollut valtava." — Mikko

Mikä on long COVID?

Long COVID tarkoittaa tilaa jossa COVID-19-infektion oireet jatkuvat tai palaavat vähintään kolme kuukautta alkuperäisen sairauden jälkeen. Suomen Covid-yhdistyksen mukaan long COVIDiin kuuluu yli 200 oiretta, joista yleisimpiä ovat syvä uupumus, aivosumu, kognitiiviset vaikeudet, heikentynyt rasituksensieto, päänsärky sekä nivel- ja lihaskivut.

Taudin taustamekanismeja on useita: pitkittynyt tulehdus, kudosvaurio, immuunijärjestelmän häiriö sekä hermoston säätelyn ongelmat. Koronavirus aiheuttaa tulehdustilan useissa elimissä, ja seuraukset voivat olla pitkäkestoisia erityisesti aivoissa ja sydämessä.

Miksi ylipainehappihoito voi auttaa long COVIDissa?

Ylipainehappihoito toimii juuri niissä mekanismeissa, joissa long COVID aiheuttaa eniten haittaa.

Kudosten hapetus paranee. Long COVIDissa mikroverenkierron häiriöt voivat aiheuttaa hapenpuutetta kudoksissa vaikka happimittari näyttää normaaleja lukemia. Ylipainehappihoito lisää hapen liukenemista vereen ja toimittaa sitä suoraan solutasolle.

Hermosto rauhoittuu. Long COVID vaikuttaa usein autonomiseen hermostoon. Ylipainehappihoito tukee parasympaattisen hermoston toimintaa eli kehon luonnollista palautumistilaa.

Tulehdus laskee. Pitkittynyt matala-asteinen tulehdus on yksi long COVIDin keskeisistä mekanismeista. Ylipainehappihoito on osoittanut tulehdusmerkkiaineiden laskua useissa tutkimuksissa.

Neuroplastisuus lisääntyy. Hoito tukee aivojen kykyä muodostaa uusia hermoyhteyksiä ja korjata vaurioituneita alueita, mikä voi helpottaa aivosumua, muistiongelmia ja kognitiivisia oireita.

Mitä tutkimus sanoo?

Long COVID -potilailla 40 hoitokerran sarja paransi merkittävästi elämänlaatua, unenlaatua ja neuropsykologisia oireita. Vaikutukset säilyivät yli vuoden viimeisen hoitokerran jälkeen. (PubMed 38360929)

Meillä käytössä on 1.5 ATA pehmeä kammio. Tutkimuksissa on käytetty korkeampiakin paineita, mutta myös 1.5 ATAlla on saatu positiivisia tuloksia erityisesti pitkäkestoisissa hoitosarjoissa.

Asiakaskokemus

"Minulla on long COVID ja kävin kokeilemassa ylipainehappihoitoa. Jo ensimmäisellä kerralla oli apua pääkipuun ja aivosumuun. Suosittelen todella." (Google-arvostelu)

Lue lisää

Lisätietoa long COVIDista: suomencovidyhdistys.fi/seura/tietoa-long-covidista

Lue myös: Ylipainehappihoito uupumukseen ja burnoutiin

Miten aloittaa?

Tarjoamme uusille asiakkaille tutustumiskäynnin -50% hintaan. Käymme yhdessä läpi taustasi ja tavoitteesi ja luomme yksilöllisen hoitosuunnitelman.

Varaa tutustumiskäynti

Olen käynyt IBUM:n (International Board of Undersea Medicine) koulutuksen Madridissa sekä syventänyt osaamistani Euroopan johtavan asiantuntijan Dr. Masha Makeevan vetämillä yksityistunneilla. Jos hoito mietityttää tai haluat jutella ennen käyntiä, voit aina soittaa minulle: 044 3810040

— Eero, Oxia Health Lab

Emme diagnosoi tai hoida sairauksia. Tavoitteenamme on luoda elimistölle optimaaliset olosuhteet palautua ja uudistua.

Edellinen
Edellinen

Ylipainehappihoito fibromyalgiaan ja krooniseen väsymysoireyhtymään

Seuraava
Seuraava

Ylipainehappihoito ja uupumus